Tylypahka

Pohjois-Skotlannin ylänkömaa-alueella sijaitsee Tylypahkan noitien- ja velhojenkoulu. Koulu on itsenäinen sisäoppilaitos ja ainoa laatuaan Iso-Britanniassa. Linnaa suojaavat erilaiset suojaloitsut, joiden tarkoitus on suojata linnaa jästeiltä, sekä hyökkäyksiltä. Esimerkiksi jästit näkevät linnan tilalla rapistuneen kivikasan. Valitettavasti suojatoimet estävät täten myös sähkölaitteiden toiminnan linnassa ja sen tiluksilla. Myös ilmiintyminen ja kaikkoontuminen ovat koulun alueella haastavia tai jopa mahdottomia. Linna on kokonaisuudessaan suuri, kivinen, monimutkainen rakennelma, joka koostuu saleista, pihoista, puutarhoista, pöllölästä, huoneistoista ja torneista. Arkkitehtuuri on 1000 -luvun mallia. Tilukset ovat laajat ja niitä rajaa korkeahko muuri, sekä Kiellettymetsä että Mustajärvi.

Tylypahkan henkilökunta, johtaja- ja valvojaoppilas sekä huispausjoukkue -listaus


Tylypahkan kerrokset & tilukset

Tyrmät
Muut alemmat tasot
Pohjakerros
Ensimmäinen kerros
Toinen kerros
Kolmas kerros
Neljäs kerros
Viides kerros
Kuudes kerros
Seitsemäs kerros
Tähtitorni
Tilukset ja Kielletty metsä

Tuvat

Tylypahkan perustivat neljä sen ajan mahtavaa velhoa. Heidän kunkin mukaan syntyi myös neljä tupaa, joista kullakin on omat tunnusmerkkinsä ja ominaisuutensa. Saapuessaan ensimmäistä kertaa Tylypahkaan, lajitellaan oppilas lajitteluseremoniassa ensimmäisenä iltana lajitteluhatun toimesta omaan tupaansa. Tuvilla on omat tupahuoneensa, kummituksena, huispausjoukkueet ja tupajohtajansa. Makuukamarit sijaitsevat tuvassa ja ne ovat kullakin jaettu vuosiluokittain.

Rohkelikko

”Ehkä kuulut Rohkelikkoon, jos sydämmes urhoollinen on,
on sinulla ritarin uskallus ja olet kumman peloton.”

Tuvan perusti Godrick Rohkelikko ja kummituksena toimii Melkein päätön Nick. Vaakunassa esiintyy kultainen leijona punaisella taustalla. Leijona symbolisoi rohkeutta ja urhoollisuutta. Rohkelikkojen oleskeluhuone sijaitsee seitsemännessä kerroksessa Lihavan Ladyn muotokuvan takana. Ladylle tulee esittää tunnussana tupaan pääsemiseksi. Oleskeluhuone mukailee pyöreän tornin rakenteita ja tuvanvärejä. Ylemmissä osissa sijaitsevat makuukamarit.

Korpinkynsi

”Kenties viisas Korpinkynsion koti sun alttiin mielen.
Siellä älykkäät ja terävät oppii yhdessä taikuuden kielen.”

Tuvan perusti Rowena Korpinkynsi ja kummituksena toimii Harmaa Leidi, eli Helena Korpinkynsi. Tuvan tyypillisimpänä piirteenä pidetään älykkyyttä ja lahjakkuutta opinnoissa. Vaakunassa esiintyy pronssinen kotka sinisellä taustalla. Korpinkynsien oleskeluhuone sijaitsee Tylypahkan korkeimmista torneista. Sisään kulkua vartioi pronssikolkutin, joka esittää kulkijalle arvoituksen. Oikein vastaamalla on tervetullut tupaan. Oleskeluhuone mukailee pyöreän tornin rakenteita ja tuvanvärejä. Ylemmissä osissa sijaitsevat makuukamarit.

Puuskupuh

”Ehkä on luontosi rehti Puuskupuh, sinuun aina voi luottaa,
ei malttisi petä ja aherrus sulle vain silkkaa iloa tuottaa.”

Tuvan perusti Helga Puuskupuh, joka arvosti rehtiyttä ja ahkeruutta. Puuskupuhien kummituksena toimii Lihava Munkki ja vaakunassa esiintyy mäyrä kelta-mustalla taustalla. Puuskupuhien oleskeluhuone sijaitsee kellarikäytävällä matkalla keittiöön. Sisäänpääsy tapahtuu koputtamalla tunnusrytmin tammiseen pyöreään takoraudalla vahvistettuun oveen. Oleskeluhuone on kotoisa, lämminhenkinen huoneisto. Pyöreät ikkunat antavat valoa lukuisille kasveille. Makuukammareihin johtavat ovet ovat pyöreitä.

Luihuinen

”Tai voihan olla että Luihuisesta sä löydät ystävät aidot.
Ovelat velhot ei keinoja kaihda, ovat tarpeen kaikki taidot.”

Tuvan perusti Salazar Luihuinen, jonka arvoihin kuuluivat osaaminen ja kunnianhimo. Perustavina aatteina tuvalla ovat toimineet puhdasveriset arvot. Luihuisten kummituksena toimii Verinen Paroni ja vaakunassa esiintyy hopeinen käärme vihreällä taustalla. Luihuisten oleskeluhuone sijaitsee matkalla tyrmiin järven suuntaan. Tuvan ikkunat antavat akvaariomaisen näkymän Mustajärveen, veden alle.


Koulupuvut

Kouluarkena oppilaiden kuuluu käyttää koulupukua. Oppilailta edellytetään koulupuvun siistinä pitämistä. Puvusta käy ilmi oppilaan tupa solmion, rintamerkin tai kaulahuivin kautta.
Pukuun kuuluu tavanomaisesti valkoinen kauluspaita parinaan tuvan väriin sointuva solmio. Solmiosta voi olla muutamia erilaisia variaatioita. Paidan päälle voi vetää liivin tai harmaan villaneuleen ja lopuksi mustan velhonkaavun. Pojat pukeutuvat mustiin suoriin housuihin ja tytöt hameeseen sekä polvisukkiin. Kenkien on suotavaa olla mustat ja siistit. Juhlatilaisuuksissa oppilaiden edellytetään pitävän mustaa suippohattua. Joissakin tilaisuuksissa, kuten tanssiaisissa voidaan oppilailta odottaa juhlakaapua/asua.
Vapaa-ajalla ja Tylyahon viikonloppuina oppilailla sallitaan arkivaatteiden käyttö. Edellytyksenä kuitenkin ikäluokalleen sopiva säädyllisyys.


Valvojaoppilaat

Viidentenä vuonna valitaan jokaisesta tuvasta yksi tyttö- ja yksi poikavalvojaoppilas, jotka jatkavat kuudennen ja seitsemännen luokan vielä valvojaoppilaan tehtävissä. Valvojaoppilaat tunnistaa helposti heidän rintapielessään olevasta ”virkamerkistä”. Merkkiä kuvastaa iso ”V” kirjain, joka vastaa valvojaoppilaan nimikettä. Tunnuksessa on myös tuvan värit, sekä tuvan symboli.

Velvollisuudet ja etuudet

Johtajaoppilaat

Johtajatyttö ja johtajapoika ovat henkilöt, jotka on valittu seitsemännen vuosiluokan oppilaista. Heidän tärkein tehtävänsä on avustavaa ja ohjata valvojaoppilaita näiden tehtävissä. Johtajaoppilaat tunnistaa helposti heidän rintapielessään olevasta ”virkamerkistä”. Merkkiä kuvastaa iso ”J” kirjain, joka vastaa johtajaoppilaan nimikettä. Tunnuksessa on myös tuvan värit, sekä tuvan symboli. Heillä on samat velvollisuudet ja etuudet kuin valvojaoppilailla.


Kouluvuosi

Lukuvuosi alkaa syyskuun 1. päivä, jolloin oppilaat saapuvat Tylypahkaan. Seuraavana päivänä 2.9. alkavat oppitunnit. Huispausjoukkueiden koonti toteutetaan koelentojen kautta ensimmäisen koulukuukauden aikana. Oppilailla on kolmannesta vuosiluokasta lähtien mahdollisuus vierailla Tylyahossa viikonloppuisin perheen allekirjoittaman lupalapun nojalla. Muita aktiviteetteja kouluvuodelle tarjoavat oppilaiden perustamat kerhot. Koulun hyväksymä kerho voi saada varattua esim. huispauskentän tai luokkahuoneen kokoontumiseen. Kerhon perustamiseen tarvitsee neljä jäsentä ja tuvanjohtajan luvan.

Kouluvuoden tärkeitä päivämääriä:

– Kurpitsa-juhla 31. lokakuuta
– Huispausottelut alkavat marraskuussa
– Viikkoa ennen joulua alkaa Joululoma
– Tammikuun ensimmäisellä viikolla paluu koululle
– Pääsiäisloma kestää hieman päälle kaksi viikkoa
– Lukuvuoden päättökokeet kesäkuun alussa
– Lukuvuosi päättyy kesäkuun lopussa, jolloin lukuvuoden päättää loppujuhla

Päivärutiini:

– Aamupala klo 6 – 9.00, viikonloppuisin klo 7 – 10.00
– Oppitunnit n. klo 8 – 12, tuntien väleihin sisältyy 15 min. tauko
– Lounas klo 12 – 13.00 välillä
– Oppitunnit jatkuvat klo 13.00, päivästä riippuen koulupäivä päättyy välillä 15 – 18.00
– Illallinen klo 18 – 20.00
– Illalla klo 21.00 jälkeen käytävillä liikkuminen on kielletty


Oppiaineet & Arvosanat

1. vuosi
Loitsut, muodonmuutos, pimeydenvoimilta suojautuminen, tähtitieto, taikuudenhistoria, taikajuomat, yrttitieto ja lentotunnit.

2. vuosi
Kaikki ensimmäisen vuoden aineet paitsi lentäminen. Keväällä valitaan valinnaiset aineet 3. lukuvuodelle.

3. vuosi
Kaikki toisen vuoden aineet. Lisäksi ainakin kaksi ainetta seuraavista: ennustus, muinaiset riimut, numerologia, taikaeläinten hoito, jästitietous.

4. vuosi
Kaikki kolmannen vuoden aineet, mahdollisuutena päättää valinnaiset opinnot.

5. vuosi
Kaikki neljännen vuoden aineet. Vuoden lopuksi V.I.P -kokeet, opintovuoden aineista

6. vuosi
Kuudennen vuoden opinnot määräytyvät V.I.P. –tuloksien mukaan. Vähintään O –arvosanan saaneita aineita voi jatkaa kuudentena vuonna. Lisäksi ilmiintymisen perusteet koulutus.

7. vuosi
Kuudennen vuoden aineet jatkuvat. Vuoden lopuksi S.U.P.E.R -kokeet jotka vaikuttavat myöhemmin haussa työhön ja jatko-opintoihin.

Arvosanat

Tavanomaiset kokeet arvostellaan prosentuaalisesti eli 0 – 100% tai hyväksytty / hylätty. Varsinaisten V.I.P ja S.U.P.E.R –kokeiden arvosanat määrittelevät tuloksen tarkemmin, jolloin U merkitsee täysiä pisteitä ja P hylättyä.

V.I.P ja S.U.P.E.R –arvosanat:
U (Upea)
O (Odotukset ylittävä)
K (Kelvollinen)
S (Surkea)
H (Hirveä)
P (Peikko)


Tupapisteet

Lukuvuoden alkaessa kullakin tuvalla on 50 tupapistettä ja tupapisteitä voi kerätä tai menettää pitkin lukuvuotta. Tupapiste tilannetta voi seurata aulassa. Lukuvuoden lopuksi päätösjuhlassa julistetaan tupavoittaja, jolloin koko tupa saa mainetta ja kunniaa. Asiaan kuuluvasti tuvalle luovutetaan tupapokaali.
Ohessa esitellään joitain tupapisteiden tavanomaisimpia ansaitsemisen- ja menettämisenkeinoja. Nämä ovat vain suuntaa-antavia ja professorit toimivat arviolta näiden mukaan. Jotkin voivat olla tarkempia esimerkiksi siveellisestä, sekä kunnioittavasta käytöksestä kun taas vastapainona ovat pehmeämpiä arvoja omaavat professorit.

Antaminen

1-10 pistettä
– oikein vastaaminen tunnilla, onnistunut opinto projekti
– ajoissa paikalle saapuminen ja hyvä käytös

10-50 pistettä
– edistyksellisen loitsun käyttö ja esimerkillinen toiminta
– oppitunnin avustaminen
– estänyt pienen katastrofin

50-100 pistettä
– kilpailujen voittaminen, kuten huispausottelu
– merkittävä teko koulun turvallisuuden tai yhteishengen parantamiseksi
– poikkeuksellisen merkittävää rohkeuden osoitus

Ottaminen

1-10 pistettä
– törkeä ja loukkaava käytös
– tehtävien kopioiminen, huijaaminen
– tahallinen huolimattomuus ja myöhästely
– häiriköinti tunnilla ja läksyjen tekemättömyys
– taikominen käytävillä

10-50 pistettä
– toisen henkilön tai omaisuuden vahingoittaminen, kiroaminen, tappeleminen
– poistuminen yöllä tuvasta ja luvattomat poistumiset linnan alueelta
– laittoman/vaarallisen esineen/liemen hallussapito
– opettajan käskyjen vastustaminen

50-100 pistettä
– Vakavan vaaran aiheuttaminen


Jälki-istunnot & Rangaistukset

Rikkomuksen vakavuudesta riippuen voi tuntimäärä vaihdella jälki-istunnoissa. Suoritustavat ovat professoreista riippuvia, esimerkiksi seuraavan oppitunnin avustavasta valmistelusta aina arkiseen työhön linnassa.
[Lisätään infoa rangaistuskäytännöistä]


Huispaus

Huispaus on velhojen urheilulaji, jossa lennetään loihdituilla luudilla ovaalin muotoisella kentällä. Yhteen joukkueeseen kuuluu seitsemänhenkeä. Palloja pelissä on neljä ja yhtä niistä yritetään tähdätä kentän päissä oleviin maalisalkoihin, joita kummallakin puolella on kolme. Tylypahkassa tupajoukkueet muodostuvat karsintojen kautta ja ottelut ovat yleensä vuoden kohokohtia.