Vampyyrit

Yleisesti

Vampyyrit ovat joko noitia, velhoja tai jästejä, jotka ovat muuttuneet vampyyriksi. Ne juovat verta pysyäkseen voimissaan ja elossa. Tai niin elossa, kuin vampyyrin voi kuvitella voivan olla. Vampirismi ei varsinaisesti ole tauti, vaan enemmänkin tila, johon keho on päätynyt. Niiden kehon ruumiintoiminnot ovat hidastuneet niin, että niitä voidaan pitää lähestulkoon kuolleina. Tai elävinä kuolleina.

Vampyyreja löytyy kautta maailman, alkuperää on kuitenkin vaikeaa keskittää legendojen laajuuden takia, mutta vanhimmat merkinnät ovat peräisin Mesopotamian velhokirjastoista. Persialaiset tekstit mainitsevat monia verta juovia olentoja, yleisimpänä Lilith ja hänen Lilu- jälkeläisensä. Jotkut tiedevelhot ovat kuitenkin sitä mieltä, että itse asiassa kyseessä olisi ollut jonkinlainen demoni tai nymfi, joiden molempien tiedetään toisinaan juovan verta.

Ulkoinen olemus

Vampyyrit näyttävät likipitäen ihmisiltä, melko kalpeilta iholtaan tosin. Huomionarvoisena poikkeamana tavalliseen ihmiseen nähden on vampyyrin terävät kulmahampaat. Pääosin nämä olennot pystyvät piilottamaan kulmahampaansa, sen ollessa kuitenkin pidemmän päälle kivuliasta ja haastavaa tavan ihmisten joukossa, verenhimon kalvaessa taka-alalla. Ajan kuluessa ja harjoituksella, on vampyyrin mahdollista kuitenkin piilottaa kulmahampaansa hieman useammin.

Muuta huomionarvoista vampyyreilla on se, että näillä ei ole kuvajaista, mutta nämä voidaan nähdä valokuvissa, videoissa ja varjoissa. Teoriassa vampyyrit ovat kuolleita, niillä ei ole erotettavissa sydämen sykettä, eikä niillä ole tarvetta hengittää usein ja ne ovat iholtaan viileitä koskettaa. Vampyyrit voivat ainoastaan sulattaa verta tai muita nesteitä. Ruoka menee käytännössä vampyyrin kehon läpi ja se voi olla hieman epämukavaa. Keho vanhenee erittäin hitaasti ja siksi vampyyrit mielletäänkin lähes kuolemattomiksi.

Muutos ja tartunta

Tullakseen vampyyriksi, on ihmisen täytynyt kuolla vampyyrin verta kehossaan. Vampyyrin purema, sekä samalla vampyyrin verelle altistuminen saattavat käynnistää muutoksen, tällaisia tapauksia voivat olla esimerkiksi kun vampyyri on hyökännyt rajusti ihmisen kimppuun verenhimoissaan, juonut ihmisen tyhjäksi verestä ja saastuttanut omalla verellään. Prosessin aikana uhrin keho on kuollut ja noin viidestä kahdenkymmenen tunnin välillä alkaa muutosprosessi. Muutos on äärimmäisen kivulias, tehden uhrista avuttoman ja saaden tajunnan häivähtelemään tajuttomuuden rajamailla.

Muutoksen jälkeen vampyyri voi heti alkaa huomata joitakin vampyyrien piirteistä, mutta pysyäkseen voimissaan, on olennon juotava verta. Huolimatta muutoksen rajuudesta, säilyttävät useimmat vampyyrit ihmismuotonsa muistonsa ja persoonansa. Kriittisintä aikaa nuorelle vampyyrille ovat ensimmäiset kuukaudet, jolloin tuon tulisi oppia suunnilleen hallitsemaan verenhimonsa pärjätäkseen. Ensimmäisinä hetkinä nuori vampyyri tuntee luonnollisesti verenhimoa, joka on raastaa mielen hulluksi.

Puoliverisyys

Vampyyriksi muutos on saattanut jäädä puolitiehen syystä tai toisesta. Yleisimpänä syynä on vampyyrin veren päätyminen uhrin elimistöön. Tästä on saattanut seurata tuskia, kun muutos on yrittänyt käynnistyä. Kehon ollessa kuitenkin yhä elävä, ei muutos ole ollut täydellinen. Puoliverisillä vampyyreilla on vain ripaus niistä ominaisuuksista mitä täysiverisillä vampyyreillä saattaa olla.

Puolivampyyreja pidetään vampyyrien keskuudessa epämiellyttävinä ilmestyksinä, elleivät nämä ole selvästi jonkun tulevia jälkeläisiä tai palvelijoita. Huomion arvoista on, että täysiveriset, perinteikkäämmät vampyyrit saattavat haluta sitoa ihmistoverinsa, palvelijansa tahi satunnaisen tapauksen itseensä tekemällä näistä puoliverisen ja mahdollisesti myöhemmin täysiverisen vampyyrin. Tällöin ei ole kyse suoranaisesti jälkeläisestä, vaan potentiaalisesta kanditaatista. Jotkin vamppyyrit saattavat kokea myös sitoutumistarvetta pesään tai yhteisöön ja yrittävät näin luoda itselleen sellaisen.

Monet vampyyrit ovat steriilejä, eivätkä pysty lisääntymään kuin puremalla (jotkut eivät kykene edes siihen), mutta muutamat yksilöt omaavat yhä vanhan hedelmällisyytensä. Tällaiset vampyyrit asettuvat toisinaan suhteeseen tavallisten ihmisten kanssa. Tällaisista liitoista syntyy lapsia, jotka jäävät eräänlaiseen välitilaan, puolivampyyreiksi.

Puolivampyyrit ovat harvinaisia, lisääntymiskykyisten vampyyrien tavoin, mutta sitäkin tunnetumpia. Tämä johtuu siitä, että vaikka puolivampyyreilla on tiettyjä, joskin vähemmän tai heikompia, vampyyrivoimia, auringonvalo ei aiheuta heidän kuolemaansa (tosin se saattaa vahingoittaa), eikä heidän rintalastansa ole surkastunut. Tämän vuoksi ihmiset ovat monasti kouluttaneet puolivampyyreja metsästämään täysverisiä lajitovereitaan. Tämän takia puolivampyyrien voidaan sanoa omaavan vielä huonomman maineen kuin vampyyrit.

Eräs virheellinen oletus on myös, että puolivampyyrit olisivat kylmiä tai tunteettomia. Tämä johtuu siitä, että puolivampyyrit koulutettiin tukahduttamaan tunteensa estääkseen muutosta etenemästä.

Puolivampyyrit juovat harvemmin verta kuin täysveriset ja suosivat ihmisravintoa. Tämä saattaa johtua siitä, että muutos ei ole täydellinen, eikä vampyyritaika ruoki puolivampyyreja samalla tasolla.

Puolivampyyri voi muuttua täysveriseksi oikeissa olosuhteissa. Voimakkaat tunteet voivat saada muutoksen etenemään pidemmälle, kunnes puolivampyyri on täysverinen, tai pimeä taikuus voi hävittää ihmispuolen.

Vampyyrin jälkeläinen

Kun vampyyri on tarkoituksella tai tarkoituksettomasti muuttanut ihmisen vampyyriksi, syntyy isäntävampyyrin ja uhrin, eli jälkeläisen, välille side. Side voi parhaimmillaan olla suhteellisen tiivis, mutta piinaava. Ensimmäisen vuotensa aikana nuori vampyyri tuntee magneettista vetovoimaa isäntäänsä kohtaan, niin fyysisesti kuin emotionaalisestikin. Ero ja välimatka isäntään tai jälkeläiseen aiheuttaa stressiä. Joskus voi kuitenkin käydä niin, että isäntä ei huoli lainkaan jälkeläistään lähettyvilleen, jolloin nuori vampyyri on jotakuinkin omillaan, tunteidensa heittelemä ja ristiriitaisten tunteiden runnoma.
Noin vuoden jälkeen muutoksesta, on isännän ja jälkeläisen mahdollista erota hieman mukavammin. Jotkut yksilöt kuitenkin päättävät kulkea jatkossakin yhdessä, jälkimmäisen ollessa todennäköisempää.

Veri vampyyrin ravintona

Vampyyrit pärjäävät enintään kolmisen päivää ilman verta, mutta nälän yltyessä, itsehillintä alkaa hapartua ja lopulta pettää täysin. Itsehillinnän pettäessä vampyyrin valtaa verenhimo, joka saa olennon käyttäytymään holtittomasti, ahnehtimaan ja kulkemaan verenhimoissaan holtittomasti hyökkäillen kenen tahansa kimppuun tyydyttääkseen janonsa. Ihmisen veri on kaikista halutuinta ravintoa, mutta vanhemmat vampyyrit ovat itsehillintänsä kasvaessa saattaneet siirtyä ”vegaani” ruokavalioon korvatakseen ihmisveren tarpeen, joka käsittää lähinnä eläimen veren.

Heikkoudet

Vampirismiin ei ole parannuskeinoa, mutta mainittakoon vampyyrien heikkouksina muutamia, jotka voivat olla enemmän tai vähemmän miellyttäviä päätöksiä vampyyrin elämälle. Tuli, nälkä, puinen vaarna rintakehän läpi, hopea ja muuttuneen ihmissuden veri tai purema (ihmissuden pureman kautta välittyvä myrkky aiheuttaa myrkytyksen vampyyrin kehossa) voivat vihamielisyyksien tai onnettomuuksien kautta päättää vampyyrin elämän. Myös suora auringonpaiste voi koitua vampyyrin kohtaloksi. Useimmat pystyvät kuitenkin liikkumaan puolipilvisellä kelillä ulkosalla, kokien vähintään heikottavaa tunnetta. He voivat liikkua ulkosalla päiväsaikaan vältellen kuitenkin aivan suoraa paahdetta. Velho vampyyreilla on myös mahdollisuus suhteelliseen yksinkertaiseen suojaloitsuun, joka estää vampyyria käristymästä tuhkaksi.

Vampyyrien heikkoudet voidaan jakaa kahteen osaan, fyysisiin ja psyykkisiin. Vampyyrien yleisheikkoudet ovat fyysisiä, aiheuttaen vampyyreille ruumiillista vahinkoa, kun taas vaihtelevat heikkoudet ovat pääasiassa psyykkisiä, vaikuttaen vampyyriin ainoastaan hänen päässään. Yleisin psyykkinen heikkous on tarve tulla kutsutuksi ihmistaloon. Monet vampyyrit myös vieroksuvat joitakin kasveja, eläimiä ja/tai esineitä, valkosipuli, kissat ja ristit ollen yleisimpiä kohteita.

Useimmilla noidilla ja velhoilla jotka ovat muuttuneet vampyyreiksi, on myös vaikeuksia käyttää taikuutta. Ei vain siksi, että ministeriö on kieltänyt taikasauvojen hallussa pidon puoliolennoilta, vaan myös siksi, että muutos vampyyriksi on suhteellisen raju ja vavisuttava kokemus joka vaikuttaa mielessä. Myös vampyyrien itsessään kehittämä kyky voi olla syy, miksi velhon tai noidan muuttuessa vampyyriksi, eivät nämä enää hallitse kovinkaan tehokkaasti aiemmin omaamiaan taikoja.

Kyvyt

Vampyyrien voimat ja kyvyt vaihdella hyvinkin rajusti. Yleisimmät voimat ovat aistien vahvistuminen ja tiettyjen fyysisten ominaisuuksien, kuten nopeuden tai voiman, kasvu. Joillakin vampyyreilla on näiden lisäksi muutamia lisäominaisuuksia jotka esimerkiksi mahdollistavat perinteiseksi savuhahtuvaksi muuttumisen. Alkuunsa nuorella vampyyrilla on hyvin vähäisesti kykyjä, mutta iän myötä ne vahvistuvat, jokseenkaan eivät loputtomiin.

Yhteiskunnallinen asema

Vampyyreja on kautta aikain pidetty yhtenä ihmiskunnan suurimmista vihollisista. Väite on virheellinen, muttei perätön. Vampyyrilla on ihmissuden tavoin alitajuinen metsästysvietti, joka ohjaa tämän etsimään verta. Samoin kiihdyttävät tunteet voivat haitata vampyyrin itsehillintää.

Näistä tosiasioista syntyi usein noidankehiä, jotka loivat vampyyreille heidän pahan maineensa. Jos vampyyri joi kylässä asuvan ihmisen verta, muut kyläläiset luultavasti pelästyivät (vaikkei uhri olisikaan kuollut tai muuttunut vampyyriksi) ja alkoivat etsiä vampyyria käsiinsä. Samalla piileskelemään joutunut vampyyri saattaa peloissaan ja nälissään kiihtyä ja käydä aggressiiviseksi, aiheuttaen metsästyksellään enemmän tuhoa kuin mitä oli tarkoitus. Näiden väärinkäsitysten ja pelon lietsonnan seurauksena vampyyreilla on ollut pitkään vaikea tulla toimeen ihmisten kanssa.

Nykyisin vampyyrit ovat pääasiassa hyväksytty osa taikayhteisöä. Useimmat heistä suosivat omiensa seuraa ihmisten tai muiden olentojen yli, mutta monet liikkuvat tavallisten parissa. On myös vampyyreja, jotka eivät voi sietää toisten vampyyrien seuraa. Vampyyrit tulevat varsin hyvin toimeen ihmisten kanssa, sillä useimmilla on suhteellisen hyvä itsehillintä ja viihtyvät paremmin sivistyksen kuin luonnon parissa.

Tästäkin huolimatta ei vampyyreilla ole edelleenkään helppoa. Moni muuttunut vampyyri on joutunut jättämään perheensä pelätessään satuttavansa heitä, ja hyvästä syystä. Vaikka vampyyrin hallinta itsestä on korkeampi kuin ihmissusilla, sekin voi murtua. Varsinkin vastikään muuttuneiden vampyyrien kokema stressi saa verenhimon vellomaan. Monet "vanhemmat" pyrkivätkin olemaan "lapsensa" lähellä muutoksen alkuvaiheilla, tosin kaikilla vampyyreilla ei ole tätä mahdollisuutta.

Vampyyreilla ei henkilöinä ole otusluokittelua, tosin jos sitä käytettäisiin, se olisi todennäköisimmin XXXX. Tämä siksi, että vaikka yksittäinen vampyyri voi tappaa enemmän ihmisiä kuin otustilassa oleva ihmissusi (luokitus XXXX), vampyyri tekee sen luultavasti omasta tahdostaan eikä hallitsemattomuuttaan kuten ihmissusi. Vampyyrin voi siksi kokea vaarattomammaksi kuin ihmissusi, sillä vampyyri on useammin hallinnassa itsestään.

Vampyyrit ja laki

Täten vampyyrin ollessa puoliksi olento, puoliksi velho, ei Taikaministeriö ole sallinut että vampyyreilla olisi taikasauvaa. Mikäli vampyyri on entisessä elämässään ollut siis velho tai noita, on vampyyrin sittemmin ollut laitonta kantaa taikasauvaa muututtuaan olennoksi.

Vampyyrien tulee rekisteröityä olentojaostoon Taikaministeriössä ja luovutettava sauvansa tällöin. Mikäli vampyyri jättää rekistöröitymättä ja tiedetään muuttuneeksi, yritetään tätä tavoittaa ja lopulta, viimeisenä keinona metsästää. Näitä karkulaisia ja lainrikkojia voidaan yrittää tuomiota kuolemaan samoin kuin jos vampyyrin nähdään juovan ihmisverta tai aiheuttavan ihmisen muutoksen vampyyriksi. Sama kohtalo voi odottaa niitä, jotka saadaan kiinni luvatta taikasauvan hallussapidosta.

Yhteisöt, pesät ja yksin kulkevat vampyyrit

Yhteisöllisestä elämisestä vampyyrien kesken on hyötynä puhtaasti seura. Heikkoutena vampyyrien pesissä tai yhteisöissä elämiseen on selkeästi se, kuinka ihmismäiset tavat saattavat unohtua kanssaeläjien kesken. Yhteisö koostuu pääosin toisilleen vieraista vampyyreista joilla ei ole verellistä sidettä toisiinsa, kun taas pesä on muodostunut selkeästi yhden tai muutamien vampyyrien ympärille ja näiden perillisistä. Tällaisissa pesissä saattaa vallita suhteellisen tiukka arvojärjestys.

Yksin kulkevat vampyyrit saattavat puolestaan tuntea itsensä irralliseksi ja uhatuksi tavan ihmisten keskuudessa. Selkeänä etuutena on kuitenkin sopeutuvaisuus ihmisten joukkoon. Useimmat ovat saattaneet kuitenkin jossain vaiheessa elämäänsä kokeilla sopeutumista yhteisöön tai pesään.




Top