Taikuuden teoria

Taikasauva

Sauva on velhon tai noidan tärkeä työväline, sillä sauva auttaa velhoa kanavoimaan taikavoimiaan ja tekemään hankaliakin kokonaisuuksia tai taikoja. Taikasauvaton taikojen tekeminen vaatii erittäin taitavan velhon ja paljon harjoitusta onnistuakseen. Taikasauvoja valmistavat sauvasepät kuten Ollivander.
Taikasauva voi ulkoisesti olla melko koristeeton, yleensä 9-14 tuumaa pitkä. Toisinaan pituus saattaa olla enemmän tai vähemmänkin ja taikasauva saattaa olla hyvinkin koristeellinen tai siinä voi olla vaikkapa selkeä kädensija. Taikasauvassa käytetään materiaalina puuta, joka voi määritellä, kuinka taipuisa taikasauva on ja kuinka hyvin se kestää kulutusta. Materiaalina käytetty puu määrittelee myös taikasauvan värin.
Taikasauvan ydin taasen voi vaikuttaa hyvinkin paljon taikasauvan persoonallisuuteen. Yleisimmät ytimet ovat feeniksin sulka, lohikäärmeen sydänjuuri, yksisarvisen häntäjouhi ja thestralin häntäjouhi. Vaikka kahdessa sauvassa olisi samasta otuksesta otetut ytimet ja niiden materiaalina olisi käytetty samaa puuta, niin kahta täysin samanlaista sauvaa ei ole koskaan.

Yleensä sauva valitsee omistajakseen sellaisen henkilön, jonka persoonallisuus sopii käyttämään kyseistä sauvaa. Kokeillessaan erilaisia sauvoja velho tai noita voi hyvinkin havaita epäsopivan sauvan kieltäytymästä tekemään yhtään minkäänlaisia taikoja. Taikasauvat voivat myös saada uusia omistajia esimerkiksi kaksintaistelun jälkeen tai edellisen taikasauvan omistajan kuoltua. Toiset sauvat vaihtavat helpommin omistajaa kuin toiset. Kuitenkin jos taikasauvaa käyttää luvatta vieras ihminen, voi taikasauvaa olla hankala käyttää, taikka se voi esimerkiksi polttaa velhon kättä.
Taikasauvoista voi tietyllä taialla 'tarkistaa' kaikki käytetyt loitsut järjestyksessä uusimmasta vanhimpaan. Tämän takia rikolliset saattavat käyttää pahimpiin tekoihin jonkun toisen sauvaa kuin omaansa, jolloin rikosta ei pystytä tarkistamaan heidän omasta sauvastaan.

Laki:

Harmaa magia

Valkean ja pimeän magian välimaastoon jää harmaa magia, joka ei varsinaisesti kuulu kumpaankaan, mutta se sisältää otteita kummastakin ääripäästä. Harmaaseen magiaan siis sekoittuu sekä mustaa että valkeaa, hyvää ja pahaa. Harmaa magia itsessään sisältää pimeää magiaa kevyempiä kirouksia ja herjoja, jotka eivät ole niin vahingollisia, kuin pimeän taikuuden alaisuuteen kuuluvat kiroukset. Osa kirouksista ja herjoista ei välttämättä ole suoranaisesti edes vahingollisia. Myös osa parantamiseen liittyvistä taioista kuuluu harmaaseen magiaan, kuten esimerkiksi haavojen sitominen ja yleinen ensiapu.

Harmaa magia ei nimensäkään mukaisesti sisällä niin voimakkaita tunteiden käyttöä tai tahtoa, kuin valkea tai pimeä magia. Käytännössä jokainen taikova noita tai velho käyttää harmaata magiaa elämänsä aikana ja se onkin magian luokista yleisin.

Valkea magia

Valkea magia on nimensä mukaisesti puhdasta ja pääsääntöisesti hyviin käyttötarkoituksiin perustuvaa taikuutta. Kuten pimeän taikuuden energia ei ole suoranaisesti pahaa, ei valkeankaan taikuuden energia ole suoraan hyvää: sitä vain on helpoin käyttää hyvää tarkoittaviin loitsuihin. Valkeaa magiaa on esimerkiksi suojelius, joka on hyvä esimerkki puhtaasta ja hyvästä taikuudesta: täydellisen suojeliuksen luomiseen tarvitaan todella vahva ja onnellinen muisto, joka tekee siitä puhdasta.
Valkeaa magiaa ovat myös muun muassa naurettavus, sekä ohimennen myös parantaminen. Kaikista voimakkaimman valkean magian taustalla on rakkaus, jota on myös yleisesti pidetty parhaimpana lääkkeenä ja vastavoimana pimeydelle. Yleisesti ottaen valkean magian pohjana ovat puhtaat onnellisuuden ja rakkauden tunteet.

Vaikutukset
Valkea magia ei pimeän magian tavoin vahingoita käyttäjäänsä, mutta siitäkin saattaa aiheutua ikäviä haittavaikutuksia. Valkeaan magiaankin voi jäädä tietyllä tapaa riippuvaiseksi, sitä voi käyttää liikaa. Liikakäyttö voi haittapuolina aiheuttaa esimerkiksi ylihygienisyyttä sekä vieraantuneisuutta maailmasta. Käyttäjä voi esimerkiksi kätkeytyä tietynlaiseen onnelliseen kuplaan, jolloin elämisen realiteetit pikkuhiljaa hämärtyvät. He voivat myös kokea pystyvänsä poistamaan kaiken pahuuden maailmasta. Viimeksi mainitut kuitenkin ovat vain äärimmäisiä esimerkkejä: pienempiä vaikutuksia valkean magian liikakäytöstä ilmenee useammin ja ne ovat yleensä korjattavissa.

Pimeä magia

Kun puhutaan pimeästä tai mustasta magiasta, tarkoitetaan sillä taikaenergiaa joka tuottaa jollain tapaa vahinkoa. Itsessään taikaenergia ei ole pahaa, pimeää taikuutta voidaan näet käyttää myös hyvään, jolloin sen käyttö on toki haastavampaa. Pimeä taikuus on kuitenkin taikuuden luokista oikukkain ja viekkain, sekä sen tuottamien vaurioiden korjaaminen ja parantaminen on alaltaan vaativinta. Voimakkaat loitsut pimeän taikuuden luokassa vaativat pahansuopuutta ja ehdotonta määrätietoisuutta. Pimeää taikuutta on vaikeaa hallita ja voi koitua myös loitsijan itsensä kohtaloksi.

Vaikutukset
Kun pimeää magiaa käytetään vahingon tuottamiseen, altistuu magian käyttäjä ennen pitkää pimeän taikuuden korruptoitumiselle. Pimeä magia vahingoittaa sielua ja ennen pitkää myös ulkomuodossa voi havaita muutoksia. Äärimmäisimpänä muotona pimeän magian vaikutuksista pidetään mielen vahingoittumista, joka ilmenee hulluutena, järjettömiin ja äärimmäisiin tekoihin pyrkivinä piirteinä. Pienissä määrin vaikutuksia tuskin huomaa, mutta ennen pitkää voi satunnaisesti pimeää taikuutta käyttänyt tuntea asteittain voimakkaampaa vetovoimaa pimeyden puoleen.

Vakavasti pimeälle taikuudelle altistunutta sielua lienee mahdoton pelastaa. On kuitenkin mahdollista, että pimeän taikuuden vahingoittamaa voidaan auttaa, korjata ja eheyttää sielua. Henkilön osoittaessa katumusta ja kykyä hyviin tekoihin on yksi askel pois pimeyden kehästä. Voimista puhtainta, rakkautta, pidetään pimeyden vastavoimana ja parhaimpana lääkkeenä.

Laki
Pimeäksi taikuudeksi luokitellaan loitsut, esineet ja liemet, joissa musta taikaenergia on osallisena. Samoin olennot, jotka kantavat tai käyttävät pimeää taikuutta, katsotaan kuuluvaksi samaan luokkaan. Musta magia kantaa ja levittää ympärilleen pimeää saastetta. Tämän vuoksi Iskunkiertokujaa tai Holkkipoukamaa ei valvota niin tarkasti Ministeriön toimesta. Saaste tekee ympärillä vellovan pimeän taikuuden jäljittämisestä vaikeampaa.

Pimeän taikuuden vaikutukset ja yleisesti huonot tarkoitusperät tälle taikuudenalan käytölle ovat syy sen huonoon maineeseen. Yleisesti pimeydenvelhoja paheksutaan ja taikuuden, esineiden sekä olentojen käytöstä ja hallussa pitämisestä voidaan tuomita ankarastakin velhojen laissa. Tästä huolimatta joissain piireissä on taikuus hyväksyttävää, vaikkakin kyseenalaista.

Sanaton taikuus

Sanaton taikuus tarkoittaa, ettei loitsuun käytettyjä sanoja sanota ääneen. Taitavalle velholle riittää, että hän pelkästään ajattelee sanat voimakkaasti mielessään, jolla saa loitsun toimimaan. Tämä antaa loitsun tekijälle etulyöntiaseman esimerkiksi taistelutilanteessa, jossa vastustaja ei saa etukäteen kuulla, mikä loitsu on tulossa. Tylypahkassa opetetaan sanatonta taikuutta seitsemännellä luokalla ja oletetaan taikuuden olevan sanatonta siitä eteenpäin loitsujen tunneilla. Sanattoman taikuuden harjoittelu on raskasta ja vaatii paljon keskittymistä sekä mielenlujuutta.

Vahinkotaiat

Vahinkotaiat syntyvät yleensä taitamattoman velhon, kokemattoman taikuuden käyttäjän tai hyvin heikosti lahjakkaan velhon/noidan toimesta. Yleisimpiä lienevät lasten aiheuttamat vahinkotaiat. Vahinkotaikoja voivat olla pieleen menneet loitsut, jonka seuraukset voivat olla kohtalokkaita. Tälläisiä voivat olla esimerkiksi ilmiintymisen vikaan mennessä ilmenevä halkeentuminen. Halkeentumisella tarkoitetaan, että velhon/noidan osa kehosta jää kaikkoontumispaikalle ja osa siirtyy ilmiintymispaikalle. Kaikkoontumispaikalle saattaa jäädä vaikka kulmakarva tai kokonainen raaja.

Taikaministeriössä on erikseen taikaonnettomuuksille- ja katastrofeille tarkoitettu osasto kolmannessa kerroksessa, jossa sijaitsee myös Vahinkotaikojen peruutuspartio. Kyseisen partion tehtäviin kuuluu peruuttaa tehdyt vauriot, kuten ilmiintymiseen liittyvä halkeentuminen. Tylypahkan oppilaiden opetellessa ilmiintymistä, saapuu perinteisesti Vahinkotaikojen peruutuspartiosta kaksi jäsentä vahtimaan harjoituksia halkeentumisen varalta. Myös Pyhässä Mungossa on erikseen pahoja taikavahinkoja varten tarkoitettu oma osastonsa.

Taikuuteen kykenevä lapset ovat taipuvaisia vahinkotaikoihin tuntiessaan esim. vihaa, pelkoa tai hämmennystä. Yleensä lasten tuottamat vahinkotaiat ovat yksinkertaisia, mutta tiedetään myös tapauksia, joissa lapsi on vahingossa jopa tappanut toisia henkilöitä esim. räjähdyksen yhteydessä.

Vahinkotaikoja lapsella voivat olla esim:

Taikuus ja sähkö

Jästien suuresti hyödyntämä sähkö ei toimi maagisilla alueilla. On yleisesti tiedettyä taikovien keskuudessa, että jästien sähkölaitteet lakkaavat toimimasta tai toimivat hyvin huonosti esimerkiksi Viistokujalla, Tylyahossa ja Hurmelähteen alueella. Myöskään Tylypahkassa sähköesineet eivät toimi, ellei niitä ole erikseen muotoiltu toimimaan magiakentän alueella. Tällöin ne eivät kuitenkaan hyödynnä sähkövirtaa. Tylypahkan oppilaille aiheesta kerrotaan jästitiedon tunneilla.

Taikuuden rajoitukset

Taikuudella pystyy tekemään paljon hyvää ja paljon myös pahaa. Se auttaa taikovia normaalissa arjessa ja paljon muussakin. Taikuudella on kuitenkin myös omat rajoituksensa, huolimatta siitä, kuinka mahtava velho tai noita on.

Jäljennökset
On mahdollista loitsia asioita tyhjästä, mutta se ei koskaan ole samantasoinen, kuin alkuperäinen ja oikea. Yleensä jäljennökset ovatkin paljon alttiimpia hajoamaan, ruostumaan, sulamaan ja ylipäätään tuhoutumaan, kuin mitä alkuperäinen.

Henkiinherättäminen
Jopa taikamaailmassa on mahdotonta herättää ketään kuolleista. Vaikka ruumiita pystyykin manaliusten muodossa liikuttelemaan, ne ovat enemmänkin zombeja kuin älyllisiä eläviä eikä heillä ole sieluja. Jotkut kuolleet haluavat jäädä maan päälle haamuina, mutta se on heidän oma päätöksensä, eikä kenenkään muun. Toisin sanoen, kuolleita ei voida herättää henkiin enää kuoleman jälkeen, edes taikain avulla.

Kuolemattomuus
Kenestäkään ei voi taikuuden avulla tulla kuolematonta. Huhupuheiden ja legendojen mukaan esimerkiksi Viisasten Kivi pystyisi antamaan kantajalleen ikuisen elämän, mutta siitä ei ole todisteita. Vampyyrit ovat huomattavasti pitkäikäisempiä, mutta hekään eivät ole kuolemattomia. Haamut ovat asia erikseen, sillä he ovat kuolleet jo kerran, ja ovat täten lähinnä häilyviä olentoja maan päällä

Tunteet
Vaikka tunteisiin pystyy jonkin verran väliaikaisesti vaikuttamaan taikuuden avulla, ei toisen henkilön tunteita voi kuitenkaan lopullisesti muokata, vaan sen pitää tapahtua suoraan sydämestä. Tunteista tiedetään myös sen verran, että joskus suuret tunteenpurkaukset saavat esiin taikuutta.

Loitsiminen
Taikuuteen tarvitaan loitsija, loitsu ja taikasauva. Nuoret yleensä joutuvat pääsääntöisesti lukemaan loitsun ääneen, sillä äänettä loitsiminen vaatii harjoittelua ja kokemusta. Aikuisena loitsiminen ilman ääntä onnistuu helpommin, kun loitsimisesta on tullut harjaantuneempaa. Vahvimmille ja pitkään taikoneille saattaa muodostua myös kyky loitsia ilman sauvaa, mutta tämä vaatii todella harjaantuneisuutta. Perusvahvat taikojat saattavat joskus onnistua ilman sauvaa, mutta se on todella harvinaista.

Myöhäiskukkijat ja surkit

Yleensä varsinkin taikovissa perheissä myös lapsen kyky taikuuteen esiintyy suhteellisen nuorella iällä. Myöhäiskukkijoilla taikuus voi ilmaantua vasta huomattavan paljon myöhemmin, kuin normaalisti. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö he olisi yhtä taitavia ja päteviä taikojia, kuin muutkin taikovat – heidän taikuutensa ilmenemisessä on vain vienyt enemmän aikaa. Myöhäiskukkijat yleensä myös hyväksytään koulutukseen, jos taikuus ilmaantuu kuitenkin kouluikäiselle. He ovat myös samalla tapaa oikeutettuja taikasauvan käyttöön, kuten muutkin. Tiedetään myös olevan sellaisia henkilöitä, jotka löytävät taikuutensa vasta aikuisiällä.

Surkit eroavat myöhäiskukkijoista niin, että heille ei koskaan synny kykyä taikuuteen. Täten he eivät pysty käyttämään taikasauvaa eivätkä ole oikeutettuja sellaista kantamaan. Surkit kuitenkin pystyvät elämään taikamaailmassa ja näkevät kaiken sen, mitä muutkin taikovat, ja mitä jästit eivät välttämättä erota.




Top